7
ELO
16.00
A-pojat, P20 Ykkönen

MaPS MaPS - TPV  2 - 0

Taponketo N

A-pojille voitto Taponkedolla

Sunnuntaina aurinkoiselle Taponkedolle saapui vielä tällä kaudella tappioitta pelannut TPV, jota vastaan kevätsarjan peli päättyi 1-1.
Peli sai loistavan alun, kun pelipaikoille myöhässä saapunut Adrian avasi maalinteon 5. minuutilla. Muuten ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä TPV:n prässätessä hyvin ja kotijoukkueen iskiessä terävästi paikan tullen.
Puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 johdossa.

Toisella puoliajalla peli muuttui rikkonaisemmaksi ja ajoittain pelilliset asiat tuppasivat jäädä verbaalisen sodankäynnin jalkoihin. 56. minuutilla köyttä vihreävalkoisten kaulalla löystytti kuitenkin Kankku, joka vei kotijoukkueen 2-0 johtoon ja tiputti samalla koko Korkeasaaren apinalauman niskastaan, maalin ollessa kauden ensimmäinen.
Jännittävien vaiheiden ja lukuisten paitsioiden saattelemana ottelu saatiin päätökseen ja kotiyleisö sai tuulettaa ansaittua 3 pisteen saalista.

Erityismaininta päävalmentajadebyyttinsä Ykkösessä tehneelle Miko Lönnrothille, joka johti orkesteria varmoin elkein.
Seuraava peli on ensi sunnuntaina Porissa, jossa vastaan asettuu Karhu-Futis.

Tilastot

2 - 0

TPV
(1-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista