Otteluraportit T12 18.10.2020
Julkaistu: 18.10.2020 00.00

Otteluraportit T12 18.10.2020

Tänään pyörähti vuoden 2020 talvisarja käyntiin iltapäivällä Maskun Taponkedon hallissa. Vastustajina tänään olivat MaPS T13 vihreä sekä Paimiosta PaiHa T11-13. Kumpikin oli entuudestaan tuntemattomia joukkueita. Lähdimme peleihin kymmenen pelaajan voimin eli poikkeuksellisesti myös vaihtopenkillä oli ruuhkaa.

Alkulämmön aikana tuli huomattua, että osaa tytöistä hiukan jopa jännitti päivän koitos. Onneksi jännitys kuitenkin kariutui hyvän alkulämmön myötä, ja itseluottamus valtasi jokaisen pelaajan. Taistelutahto ja voitonhalu pursui ulospäin. Valmennus oli suunnitellut valmiiksi kentälliset sekä ketkä hoitaisivat tänään maalivahdin tontteja. Näin ollen valmennus voisi keskittyä harjoittelemaan maskin takaa ohjeistamista, ja miten sen kanssa hengitellä. Ihan hyvin kuulemma äänet kuuluu niidenkin läpi, että oltaisiin voitu hyvin pitää läpi pelin. Hienoa oli myös huomata miten katsojia riitti peleihin, ja kaikilla oli maski kasvoilla. HIENOA!

Ensimmäinen peli päättyi meidän voittoon 10-0. Lopputulos ei kerro silti koko totuutta,sillä vastustajallakin oli paikkoja. Tälllä kertaan meillä oli välillä myös tuuria matkassa, sitä tuuria mitä hyvin harvoin nähdään meidän puolella. Heidän maalivahtinsa torjui myös monta hienoa meidän yritystä. Hienoa! Meillä pääsi tässä pelissä useampi tyttö yrittämään maalia ja useampi niitä palloja saikin tolppien väliin eli ei ollut vain yhtä tai kahta onnistujaa. Mikä on aina positiivista, jotta saadaan onnistumisia kaikille. Tässä pelissä Amanda piti oman maalin hienosti täysin puhtaana.

Toinen peli päättyi kovan loppukirin myötä tasuriin 2-2. Karvaus kannattaa, ja voimme todeta jälleen ettei valmennus turhaan muistuttele tyttöjä tämän tärkeydestä. Ensin näytti kyllä pahasti siltä, että saatamme jäädä PaiHan jalkoihin. Tytöillä oli unohtunut ensimmäisen pelin lopputuloksen jäljiltä takit täysin auki, joillain jopa takki oli jäänyt matkan varrelle. PaiHa tuli kovaa ja pelasi tilanteet loppuun. Josella riitti maalilla töitä ja hienoja torjuntoja tulikin nähtyä, vaikka kaksi palloa joutuikin verkoista hakemaan. Puolustuksessa pelanneet Amanda ja Eveliina eivät helpolla päässeet, sillä hyökkäyksellä ei selkeästikään ollut kiire puolustamaan. Unohdettiin paikoitellen kokonaan että puolustamaan täytyy tulla, ja ilman että pallo on mukana ei voi hyökätä, saatika tehdä maaleja. Katseltiin vierestä miten vastustaja vei palloa tai miten oma puolustus ja maalivahti pelasti tilanteita. Lopulta onneksi puolivälin jälkeen tytöt kokivat ahaa-elämyksen siitä, miten pelejä pelataan. Jokaisesta löytyi ensimmäisessä pelissä nähty taistelutahto ja tilanteet pelattiin loppuun eikä annettu vastustajalle tilaa. Näin ollen valmentajien verisuonet pysyivät ehjinä ja häviöltä vältyttiin.