MaPS kuukausitiedote
Julkaistu: 03.09.2020 00.00

MaPS kuukausitiedote

Kevätkokous

  • Maskun Palloseuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin poikkeuksellisesti vasta viime viikolla. Kokouksessa hyväksyttiin toiminta- ja tilikertomus sekä tilintarkastajan lausunto. Edellisen tilikauden tilinpäätös hyväksyttiin ja tili- ja vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Muita kuin sääntömääräisiä asioita kokouksessa ei tullut esille.

Johtokunnan kokous

Maskun Palloseuran johtokunta kokoontui heti kevätkokouksen jälkeen ensimmäisen kerran fyysisesti sitten helmikuun, ja edellinen etäkokouskin oli ollut toukokuun lopulla. Pitkän kesätauon jälkeen keskusteltavaa riittikin paljon ja kokous venähti yli kolmetuntiseksi. Tässä hieman kokouksen antia.

  • Keskusteltiin edustusjoukkueen toiminnan tuomisesta tutummaksi myös junioripuolelle sekä ottelutapahtumien kehittämisestä. Kokouksessa tässä kohdassa vieraina olivat edustusjoukkueen joukkueenjohtajista Mika Haliseva ja Ilkka Syrjälä. Hyvän keskustelun myötä esille nousi muutamia toimenpiteitä, joita tullaan jatkossa toteuttamaan.
  • Kurittulan koulun oppilaalla todettu koronavirustartunta aiheutti MaPS:ssa toimenpiteitä käytännössä ainoastaan yhdessä joukkueessa ja vaikutus seuran toimintaan oli hyvin pieni. Kyselyitä asian tiimoilta tuli paljon ja asiasta tiedotettiin heti kun tilanne tuli ilmi. Nyt tilanne on pysynyt rauhallisena ja joukkueiden toiminta on jatkunut normaalisti.
  • Aktiivisimmille ja tavoitteellisesti treenaaville pelaajille on suunniteltu mahdollisuutta aamutreeneihin Taponkedon hallissa / keinonurmella. Asia vaatii vielä lisäselvitystä ja keskustelua mm. koulujen kanssa, jotta treenien aikataulu olisi pelaajille mahdollisimman järkevä koulun ja kulkemisten kannalta.
  • Sopimus nykyisen seuravaatetoimittaja Jukka-Tukun kanssa kattaa vielä tämän kauden ja johtokunta on asettanut työryhmän keskustelemaan jatkosta Jukka-Tukun kanssa ja kartoittamaan vaihtoehtoja jatkoa ajatellen. Tarjouksia on saatu monelta eri varustetoimittajalta ja niistä karsittiin potentiaalisimmat jatkoon. Päätös pyritään tekemään seuraavassa kokouksessa.
  • Taponkedon hallin ja kenttien alueelle olisi tarvetta kunnon valvontakamerajärjestelmälle toistuvan ilkivallan vuoksi. Asiasta päätettiin keskustella kunnan kanssa mm. kustannusten jakamisesta.
  • Seuran yhteiset päättäjäiset (junioreiden ja toimihenkilöiden) päätettiin perua tältä syksyltä vallitsevan koronavirustilanteen ja viranomaisten suositusten ja linjausten vuoksi. Mahdolliset palkintojenjaot järjestetään pienemmissä ryhmissä, esim. joukkueiden sisäisesti.
  • Seuran kotisivut tulevat päivittymään uuteen ulkoasuun syksyn aikana. Uutta sivupohjaa pääsee tarkastelemaan etukäteen osoitteessa https://www.jopoxkotisivut.fi. Sivujen ”logiikka” säilyy suhteellisen samana kuin aiemmin ja ylläpidon puolella muutokset tulevat olemaan hyvin pieniä viilauksia.

Toiminnanjohtajaan, valmennuspäällikköön tai johtokunnan jäseniin voi ottaa aina yhteyttä, mikäli jokin asia askarruttaa tai syntyy vaikkapa uusia ideoita seuran kehittämiseksi. Yhteystiedot ja kunkin henkilön vastuualueet löytyvät täältä: https://www.maskunpalloseura.fi/organisaatio


Maskun Palloseura ry
Johtokunta